Pirkanmaan Kierrätys ja Työtoiminta



Pirkanmaan kierrätys ja työtoiminta ry tuottaa kierrätys- ja sosiaalialan palveluita Pirkanmaan talousalueella.


Yhdistyksen tarkoituksena on olla kotitalouksille ja yrityksille taho, joka helpottaa tavaroiden kierrättämistä tai uusiokäyttämistä mahdollisimman tehokkaasti. Toimintamme on ympäristöystävällistä ja tarkka lajittelumme takaa sen, että kierrätykseen päätyvät tavarat ohjautuvat oikein eteenpäin.

Kaikessa lajittelussamme toteutamme lain vaatimaa etusijajärjestystä. Etusijajärjestyksen mukaan lajitteleminen tarkoittaa sitä, että ensisijaisesti pyrimme siihen ettei jätettä synny. Kiertoon tuotua tavaraa käytetään ensisijaisesti sen alkuperäisessä tarkoituksessa – esimerkiksi pöytää pöytänä tai paitaa paitana. Jos tämä ei ole mahdollista, mietimme miten tavara olisi järkevä kierrättää eteenpäin materiaalina. Puramme esimerkiksi sohvan ja lajittelemme eri komponentit oikeisiin paikkoihin. Kangas tai nahka saattaa jatkaa kiertoaan vaikkapa eko-ompelimoon. Metalliosat menevät käyttöön tai metallinkeräykseen jne. Materiaali päätyy energiajakeeksi vasta viimeisenä vaihtoehtona, tällöin jätteen hyötykäytöstä saadaan lämpö- ja sähköenergiaa.

Yhdistyksen tavoitteena on myös auttaa ja tukea pitkäaikaistyöttömiä työllistymään avoimille työmarkkinoille. Yhdistys pyrkii toiminnallaan ehkäisemään syrjäytymistä tarjoamalla kierrätyskeskuksessa sekä muissa kierrätystapahtumissa työtä, koulutusta, valmennusta ja elämänhallintaan liittyviä tietoja ja taitoja. Yhdistys järjestää yhteistyössä työ- ja elinkeinoviranomaisten kanssa määräaikaisia työtilaisuuksia henkilöille, joiden työllistyminen muutoin työmarkkinoilla on vaikeaa. Yhdistyksen tarkoitus ei ole voiton tai muun välittömän edun hankkiminen siihen osallisille, eikä yhdistyksen tarkoitus, tai toiminnan laatu muutoinkaan saa muodostua luonteeltaan pääasiallisesti taloudelliseksi. Yhdistys on mukana kierrätystä ja ekologisuutta edistävissä tapahtumissa ja koulutustilaisuuksissa.

Syksyllä 2015 Pirkanmaan kierrätys ja työtoiminta ry on avannut Nekalan toimipisteen oheen tekstiiliä tehokkaasti kierrättävän Nextiili-pajan.
Nextiili-pajassa tekstiilin lajittelu on valjastettu työtoiminnan työkaluksi ja se tarjoaa jatkossa peräti neljällekymmenelle elämän eri tilanteissa oleville henkilöille monenlaisia ja monen tasoisia työtehtäviä.


takaisin etusivulle